Miten taidetoiminta voi tarjota mahdollisuuksia osallistumiseen, ilmaisuun, yhteisöllisyyteen sekä jokaisen lapsen yksilöllisten kykyjen ja tarpeiden huomioimiseen?
Tätä pohtivat kirjoittajat uudessa inklusiivisen varhaiskasvatuksen kirjassa Inclusive Education Through the Creative Arts in the Early Years.
Luovan ja jokaisen lapsen taiteellista ilmaisua kunnioittavan pedagogisen ilmapiirin rakentuminen on kiinni varhaiskasvatuksessa työskentelevien ammatillisesta ajattelusta ja toiminnasta.
Kirja käsittelee mm. osallisuutta, kunnioitusta, oppimista ja yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa teorian, tutkimuksen ja käytännön esimerkkien valossa.
Kirjan luvuissa syvennytään eri taidemuotoihin liittyviin pedagogisiin kysymyksiin ja esimerkkeihin. Teoksessa annetaan ammattilaisten ja alan opiskelijoiden omalle pedagogiselle reflektiolle tilaa erilaisin käytäntöön sovellettavin kokeiluin ja ammatilliseen pohdintaan houkuttavien kysymysten muodossa.
Taidekasvatus on vahva väline ja otollinen ympäristö inklusiivisen, hyväksyvän ja yhteisöllisen toimintakulttuurin muodostumiselle. Siksi sitä kannattaa jokaisen varhaiskasvattajan pohtia osana omaa pedagogiikkaansa ja yhteisönsä toiminnan kehittämistä.
Niland, A., Huhtinen-Hildén, L. & Cologon, K. (Eds). (2024). Inclusive Education Through the Creative Arts in the Early Years. London: Sage.
Kirjan voi tilata suoraan kustantajalta ja sitä on saatavissa myös hyvin varustelluissa kirjakaupoissa.